Bierpinsel – 70’s arkkitehtuuri goes Transformers

Hylättyjen paikkojen harrastajille ei Berliini juuri helpommin tavoitettavaa paikkaa tarjoa, kuin mitä on surullisen kuuluisa vuodesta 2002 tyhjillään ollut Bierpinsel (vapaa suomennos: Olutharja?!). Paikalle pääsy ei vaadi samoamista läpi ryteikköjen, sillä tämä paikka sijaitsee käytännössä Schloßstraßen metroaseman päällä ja keskellä suhteellisen vilkasta ostoskatua. Jos jostain syystä et heti satu näkemään paikkaa, kannattaa seurata paikalla hyvin vahvana leijailevaa virtsan tuoksua. Jostain sattuneesta syystä keskeisellä paikalla metroaseman päällä sijaitseva hylätty paikka on otollinen paikka erinäisten ruumiineritteiden löytämiselle.

Paikka siis löytyy erittäin helposti, mutta sisäänpääsy onkin sitten toinen tarina. Hyvinkin varhaisessa vaiheessa rappusia kohtaa portin joka tiputtaa ainakin 75% innokkaista tutkijoista pelistä pois. Allekirjoittanut korkeanpaikankammoineen kuului valitettavasti tähän porukkaan. Loput 25% lannistuvat viimeistään portin jälkeen yrittäessä löytää avointa reikää, jota ei tällä hetkellä rakennuksesta löydy. Rakennukseen ei siis ilman avainta tai opastusta ole tällä hetkellä asiaa. Se ei kuitenkaan estä ihastelemasta tätä persoonallista rakennusta pintapuolisesti lähietäisyydeltä.

Oli paikan ulkonäöstä sitten mitä mieltä tahansa, niin täytyy nostaa hattua Ralph Schülerille ja Ursulina Schüler-Wittelle, jotka ovat kyseisen pytingin suunnitelleet. En tiedä missä lääkkeissä kyseiseen 46 metriseen kokonaisuuteen on päädytty, mutta se on varmaa että kyseinen rakennus ei nykypäivänä varmasti saisi rakennuslupaa samalla sijainnilla edes Berliinissä. Toki Suomessa se ei olisi sitä saanut varmasti koskaan. Rakennusta rakennettiin vuosina 1972-1976 ja avajaisia juhlittiin 13.10.1976. Suomen legendaarisiin arkkitehti Alvar Aalto poistui keskuudestamme vain alle puoli vuotta aiemmin, ja on hyvinkin mahdollista että hän on nähnyt uutisjutun kyseisen rakennuksen avaamisesta ja vanha maestron sydän ei yksinkertaisesti ole vain kestänyt.

Mitä varten kyseinen torni sitten tehtiin? Paikalla on nähty vuosien varrella niin ravintolaa kuin yökerhoakin, mutta ilmeisesti aina on homma ajettu alas kannattamattomana. Lisäksi ainakin vesiputki on paukahtanut ja tehnyt tuhojaan, joten vaikka tälläkin hetkellä liikkuu huhuja että jossain vaiheessa torniin tulisi eloa, en henkilökohtaisesti laittaisi eurojani sen puolesta että lähiaikoina ainakaan mitään tapahtuu.

Aina ei Bierpinsel ole näyttänyt yhtä raikkaalta kuin nykyään. Alun perin tornin yläosan väritys oli yksivärisen punainen. Nykyisen värityksensä pytinki sai 2010 vuonna, jolloin se maalattiin nykyiseen asuunsa usean taiteilijan toimesta. Maalia kului ilmeisesti 2000 litraa. Sen mitä olen alkuperäisestä värityksestä kuvia nähnyt, niin uusi värikkäämpi versio sopii kokonaisuuteen huomattavasti paremmin.

Jos Brandenburgin portin ja tv-tornin olet jo reissuillasi nähnyt, ota seuraavaksi suunnaksi Steglitz ja Bierpinsel.

Mistä löytyy: Schloßstraße 17, 12163 Berlin
Lähin asema: Schloßstraße (suoraan aseman päällä)

Bierpinsel_berlin #358berlin

Bierpinsel3_leimalla_web

Bierpinsel2_leimalla_web

Bierpinsel4_leimalla_web

Bierpinsel5_leimalla_web

Bierpinsel6_leimalla_web

Bierpinsel8_leimalla_web

Bierpinsel7_leimalla_web

Bierpinsel12_leimalla_web

Bierpinsel10_leimalla_web

Bierpinsel13_leimalla_web

Bierpinsel11_leimalla_web

Bierpinsel9_leimalla_web

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *