Urahaaveita, aasinsiltoja ja vakoiluasemia

Lapsena minulla oli kaksi haaveammattia. Toisen esikuvana toimi vuoden 1987 loistava Wall Street elokuva ja siinä Michael Douglasin briljantisti esittämä Gordon Gekko, joka pyöritteli New Yorkin pörssiä pikkusormissaan miten tahtoi. Mittatilauspuku, henkselit, sikarit ja jättimäiseen kännykkään rantahietikolla puhuminen tuulen heilutellessa lahkeita oli kerrassaan vastustamaton yhdistelmä. Noh, lähes kolmekymmentä vuotta on kulunut, eikä ole vieläkään rantahuvilaa, limusiinia eikä liiemmin miljoonia pankkitilillä tai kiinni osakesalkussa. Kännykkäkään ei ole tehoista ja pienemmästä koostaan huolimatta edes mitenkään kilpailukykyinen über-coolin Motorola DynaTAC:in kanssa.

 

Teufelsberg1

 

Pörssikeinottelijan ohella toinen urahaave oli vakooja tai agentti, vähän tulkinnasta riippuen. Ehkä tämän taustalla oli vahviten James Bond-elokuvat ja Vaarallinen tehtävä tv-sarja. Kuten arvata saattaa, ei ole Aston Martinia autotallissa, eikä korkeanpaikankammoisena Ethan Huntin tekemät temputkaan onnistuisi.

Tämän aasinsillan kautta pääsemme nykyhetkeen. Päätin pari päivää sitten John Le Carrén ”A Most Wanted Man” romaanin, joka Le Carrélle tyypilliseen tapaan keskittyy vakoilun ja tiedustelun kiehtovaan maailmaan. Ja kerta olemme yhdessä legendaarisimmista vakoilukaupungeista, niin päätin kirjasta inspiroituneena vielä kerran suunnata kohti Pirunvuorta, eli Teufelsbergiä.

 

Teufelsberg2 Teufelsberg3

 

Teufelsberg on kaukana vuoresta, vaikka korkeutta merenpinnasta mitaten onkin 120,1 metriä, mikä tekee siitä Berliinin korkeimman paikan. Kyseessä ei kuitenkaan ole korkein luonnonmukainen paikka, vaan sitä titteliä pitää hallussaan Müggelberge aivan kaupungin toisella puolella 114,7 metrillään. Teufelsberg on toisen maailmansodan luomus, sillä se on kasattu sodassa raunioituneiden rakennusten jäännöksistä. 25 miljoonaa kuutiometriä kuulostaa paljolta, ja sitä se myös on. Määrä vastaa noin 15 000 kokonaista rakennusta.

 

Teufelsberg14Teufelsberg8

 

Kukkula ei kuitenkaan ole nykypäivänä kuuluisin sen rakennustavasta, vaan siellä vuosikymmeniä sijainneesta amerikkalaisten vakoilu/kuunteluasemasta. Jo 1950-luvulla paikkaa käytettiin kuunteluun, mutta 1963 se sai ensimmäisen vakituisen rakennelmansa. Muurin murtumisen jälkeen kuuntelun tarve väheni, ja 1992 amerikkalaiset päättivätkin hylätä paikan.

 

Teufelsberg4 Teufelsberg5

 

Vaikka asemalla ei ole yli 20 vuoteen ollut mitään ”järkevää” toimintaa, niin nykypäivänä se ei ole missään nimessä hylätty. Paikkaa nykyään hallinnoi (tai on ainakin ottanut haltuunsa) taiteilijayhdistys, joka järjestää päivittäin pienimuotoisia kierroksia alueella. Tällä kertaa siis menty aitojen yli tai ali, vaan portista ja kassan kautta. 7 euron kustannuksella pääsee tunnin kierrokselle, joka riittää kyllä ajallisesti siihen että saa paikasta yleiskuvan. Itseäni ei nimellinen maksu haittaa, koska paikka on ehdottomasti 7 euron arvoinen.

 

Teufelsberg6Teufelsberg9

 

Voi niitä onnekkaita kylmän sodan veteraaneja, jotka täällä saivat sieppailla radioviestejä pitkin poikin Eurooppaa ja vakoilla viattomia kansalaisia. Joten, jos SUPO, MI6, CIA, NSA tai jonkin vastaavan instanssin silmäätekevät tämän lukevat, olen edelleen käytettävissä.

Mistä löytyy: Teufelsseechaussee 10, 14193 Berlin
Lähin asema: Grunewald S-asema. Asemalta noin 20-25 minuutin kävelymatka mäen päälle. Vaikka opasteita ei metsän läpi paikalle olekaan, niin silmät auki polkuja seuraamalla paikka löytyy suhteellisen kivuttomasti.

(Kaikki jutussa esiintyvät kuvat otettu reilun vuoden aikana, yhteensä kolmen eri vierailun yhteydessä)

 

Teufelsberg7 Teufelsberg10 Teufelsberg11 Teufelsberg13Teufelsberg15Teufelsberg16Teufelsberg17Teufelsberg20Teufelsberg19

 

Teufelsberg: Osa II ilmestyy huomenna keskittyen täysin paikan päältä löytyviin graffiteihin. Stay tuned – sillä paljon nättejä kuvia tarjolla.

———–

Jos tykkäät kuvista tai muuten vaan haluat seurata meininkiä, niin törkkää “tykkää” facebook.com/358berlin

KIITOS!

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *