Villein matkavideo Part II: Yhteenveto

Äänestysaika on ohi ja on aika katsoa lopputulokset. ”Turku 30 sekunnissa” video oli lopulta äänien suhteen ylivoimainen, mutta hienon loppukirin ansiosta ”Vain muutaman dönerin tähden” kiri lopulta toiseksi. Iso KIITOS tästä kaikille äänestäneille. Ja koska ääniä tuli lopulta 602 kappaletta, tarkoittaa tämä sitä että joku muukin kuin oma äiti lopulta painoi äänestä-nappia. Kiitos! Ala-asteen ensimmäisen luokan hiihtokilpailuissa olin muistaakseni toinen, joten tämä menee arvoasteikossa heti seuraavaksi.

”Turku 30 sekunnissa” sai jo kisaan startatessa ­selkeän etulyöntiaseman julkisuuden kautta, olihan selvää että Turku ja turkulaiset mediat ottivat kaiken ilon irti mahdollisuudesta uutisoida välillä jostain muustakin kuin TPS:n ongelmista. Äänestyksen ensimmäisenä päivänä YLE Turku jakoi Facebook-sivuillaan linkin voittajavideoon. Tällaista mainosta eivät valitettavasti muut 9 osallistujaa saaneet järjestäjän toimesta.

Voidaan olla myös montaa mieltä sen mielekkyydestä, että kilpailun järjestäjä uutisoi kilpailun puolessa välissä 10.3. äänestyksestä, nostaen esille ainoastaan kilpailua sillä hetkellä johtavan ”Turku 30 sekunnissa” videon, jopa haastatellen sen tekijöitä. Kyseisen YLE:n uutisen (linkki) julkaisupäivänä, artikkelissa ainoana videona mainittu video sai kyseisen päivän äänistä n. 70 % osuuden. Osuus oli yli 20 % enemmän, kuin mitä se oli siihen asti maksimissaan päivätasolla saavuttanut. Toki uutisen sisällön selittää jutun allekirjoituksesta löytyvä ”YLE Turku” maininta.

Yksi asia minkä olisin mielelläni vaihtanut, oli YLE:n valinta videoni “pysäytyskuvaksi”. Mustavalkoinen lähikuva kasvoistani ei nyt välttämättä huuda PAKKO KLIKATA TUO AUKI, mutta ehkä itse kisa ei tähän kuitenkaan ratkennut.

kaikki10

Se että spekuloin YLE:n uutisointien yms sivuseikkojen kanssa, ei tapahdu sen takia että voittaja olisi millään tapaa väärä. Ei suinkaan, voittajavideo oli hyvin rakennettu paketti, joka varmasti vetosi sisällöltään paremmin suureen kansaan kuin esimerkiksi allekirjoittaneen 40 sekuntinen. Lisäksi kilpailun eteneminen on toisaalta erinomainen esimerkki siitä miten sosiaalinen media toimii, sen lainalaisuuksista ja toimintatavoista. Itse olen hyvin kiitollinen siitä mahdollisuudesta, että pääsin videollani TOP10 joukkoon ja tätä myöten tavoitin monta sellaista katselijaa videoilleni, jotka eivät olisi muuten niihin mitään kautta törmänneet.

VilleinmatkavideoKOKONAISÄÄNETÄäniosuuden kehitys kisa-aikana kaikkien finalistivideoiden osalta. Pvä 13 kohdalla lopulliset tulokset

 

“Vain muutaman dönerin tähden” lopullinen ääniosuus kokonaisäänistä oli noin 13,3%. Voittajavideo keräsi 49,1% ääniosuuden, joten ero ykkössijaan oli lopulta hyvin selvä. Kisan loppupuolella yhdeksi isoksi tavoitteeksi muodostuikin se että “Turku 30 sekunnissa” video ei saisi haalittua yli 50% äänisaalista, ja siinä myöskin oman kasvavan ääniosuuden kautta onnistuin.

 

KILPAILUN ETENEMINEN

Alusta lähtien äänien suhteen kisa jakautui kolmeen ryhmään. Turku-video repi jo ensimmäisenä päivänä enemmän ääniä, kuin mitä mikään toinen video sai koko kilpailun aikana. Myös sijoilla 2-5 olevat videot saivat päivästä toiseen enemmän ääniä kuin sijat 6-10. Tästä johtuen päivittäisseurannassa on seurattu vain tiukinta kilpailua kakkospaikasta, eli sijoituksia 2-5.

VilleinmatkavideoTAISTELU2Sijojen 2-5 kehitys kisan aikana. Ensimmäisen päivän jälkeinen 5. sija vaihtui lopulta kirin kautta 2. sijaan.

 

Ensimmäisen päivän osuus äänistä oli “Vain muutaman dönerin tähden” osalta todella huono, vain 6.1%. Tästä voin ottaa itse suurinta syytä, koska en ollut kunnolla valmistautunut viemään viestiä eteenpäin somessa. Vasta 9. päivänä lähdin kunnolla taistelemaan noususta sosiaalisen median parissa ja vaikka se ei voittoon asti kantanutkaan, niin viimeiset 5 päivää olivat selkeästi koko kisa-ajan vahvimmat.

VilleinmatkavideoPÄIVÄOSUUDET“Vain muutaman dönerin tähden” videon osuus yksittäisen päivän aikana annetuista äänistä

 

YOUTUBE KATSELUMÄÄRIEN SUHDE ÄÄNIIN

Tässä lukemassa erityisesti ”Vain muutaman dönerin tähden” uskolliset äänestäjät pääsevät loistamaan. Lukema kertoo siitä, että videota on jaksettu äänestää uskollisesti päivästä toiseen. Jos lukuja tuijotetaan pelkästään numeroina, niin lähes joka toinen katselu päätyi äänestämiseen, kun esimerkiksi voittajavideon kohdalla tämä suhde on alle 10%. Toki asiaa ei voida näin mustavalkoisesti katsoa, mutta luvut ovat varmasti suuntaa-antavia.

VilleinmatkavideoSUHDELUKU
Youtube-katseluiden määrä suhteessa saatuihin ääniin.

 

YHTEENVETO

Lopputuloksena oli siis tällä kertaa kunniakas toinen sija. Äänimäärät jäivät kaikkien videoiden osalta yllättävän mataliksi, joten jälkiviisaana voidaan varmasti todeta että voittokin olisi toisenlaisella some-aktivoinnilla ollut otettavissa. Nyt ollaan kuitenkin taas viisaampia tulevia koitoksia varten, ja kesken ”kampanjointia” lupaamani kymmenen dönerin syönti tullaan toteuttamaan, vaikka voitto nyt tällä kertaa jäikin saavuttamatta. Ehkä tämä kilpailu olikin vasta alkusoittoa seikkailuille dönerin maailmassa 🙂

DönerPromise

 

Kiitos! Thank you!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *